Olet päätynyt kahden VIRTUAALIkoiran Astan ja Iran sivuille!
Asta on rhodesiankoira ja Ira dalmatiankoira.
Lisää tietoa koirista saat klikkaamalla koiran nimeä ylhäältä.

Minusta
Olen siis Dumle ja aika uusi virtuaaliharrastaja. Seurailin pitkään karvaturrit foorumia kilailin myös omilla koirilani joskus jossain mätsärissä.
Kiinnostusta tuntui löytyvän lähinnä tuomarointi puolelta, onhan minun haaveni ollut aina päästä tuomaroimaan ihan oikeassa maailmassa koiria.
Tuomaroin aluksi parissa virtuaali mätsärissä ja lopulta kouluttauduin PIVOKO tuomariksi, tällöin kokeen tarkastaja sanoi minun päsevän myös helposti vFCI:n tuomarikokeesta jonka olin jo tehnyt ja niin minulle parin päivän päästä oli lupa tuomaroida myös ryhmiä 5 &9.
Miksi vain pari virtuaalikoiraa?
En halunnut tehdä mitään kenneliä! haluan tuomaroida mahdollisimman paljon ja pitää vain pari koiraa kennelissä.
Näin päätin vain ottaa kaksi koiraa (luultavasti pari tulossa lisää)

-Dumle, Asta & Ira



.

Etusivu Asta Ira Toiminta